Layla F Saadin kirjan Me and White Supermacy kappale valkoinen herkkänahkaisuus (white fragility s.40) tarjosi hyvät eväät kasvatusalan refelktointiin. Reflektiokysymykset ohjasi tällä kertaa pohtimaan myös valkoista hiljaisuutta (whtie silence s.53), joten luin myös tätä rasismin mekanismia käsittelevän kappaleen. Tuntuu siltä, että näiden kappaleiden avulla ymmärsin jotain siitä, miten töissä rasismia käsittelevissä palavereissa tapahtuu itsessäni ja työyhteisössä. Hetkinä, jolloin hiljaisuus ja herkkänahkaisuus ikään kuin ruokkivat toisiaan.
White fragility termistä käytetään paria eri suomennosta. Testailin eri käännöksien yleisyyttä google-haulla ja haun perusteella valkoinen hauraus on tällä hetkellä yleisin käännös, sen jälkeen tulee valkoinen haavoittuvuus ja viimeisenä valkoinen herkkänahkaisuus. Juteltiin valkoisuuden reflektointiryhmässä siitä, mikä käännös tuntuu kellekin omimmalta ja omien tuntemusten perusteella käytän nyt tässä tekstissä harvinaisinta suomennosta, eli herkkänahkaisuutta. Mulle tämä suomennos tuntuu nyt hyvältä, koska käytän sanaa herkkä aika monesti arjessa ja kun herkkä sanan ydistää sanaan nahka (joka mulla on valkoinen) syntyy omaan mieleen sopiva ajatuskulku siitä, että mun valkoinen nahka aiheuttaa sen, että oon herkkä rasismiaiheisissa kesksuteluissa ja sitä kautta käytän valkoista valtaa, jota etuoikeuksien takia mulla on.
Valkoinen herkkänahkaisuus/ hauraus (white fragility)
Saadin mukaan valkoinen herkkänahkaisuus ilmenee meissä valkoisissa taipumuksena ottaa uhrin rooli, kun keskustelun aiheena on valkoisten ihmisten tuottama rasismi. Rasismista keskustellessa valkoisen herkkänakaisuuden takia voi myös tuntua parhaalta olla hiljaa, vaihtaa keskustelun aihetta tai poistua paikalta, jolloin itse töissä tuottamastaan rasismista puhuminen ja antirasismin kehittäminen on mahdotonta. (Saad 2020, 42-43.)
Miten valkoinen herkkänahkaisuus ilmenee?:
- Vihaisena, puolustavana, pelokkaana käytöksenä.
- Riitelynä ja kokemuksena siitä, että on ollut syyllistämisen kohteena.
- Se voi ilmetä myös itkuna tai hiljaisuutena, jolloin keskusteluun osallistuminen ei onnistu.
- Keskustelusta pois lähtemisenä.
- Haluna puhua johtajan tai ylemmässä valta-asemassa olevan valkoisen ihmisen kanssa.
Omalla kohdalla valkoinen hauraus ilmenee esimerkiksi edellisessä tekstissä kuvatussa ajatuslogiikassa, jossa otan queeriyden kautta uhrin roolin silloin, kun tavoitteenani on puhua rasismista ja reflektoida omaa valkoisuutta. Oon huomannut, että kasvatusalla uhrin rooli voi myös ilmetä työntekijän tunteena, että itseä ammattilaisena ei enää arvosteta, jos työporukan tai asiakkaiden keskustelu siirtyy käsittelemään toimintakulttuurin rakenteellista rasismia.
Uhrin roolin omaksumisen kautta valkoinen ihminen pystyy siirtämään rakenteellista rasismia käsittelevän keskustelun aiheen itseensä, jolloin työyhteisön toiminnan rasismia käsittelevä kriittinen keskustelu pysähtyy. Oon miettinyt, että kasvatusalan yksilökeskeinen työ- ja keskustelukulttuuri voi myös vahvistaa meissä kasvattajissa uhriuteen perustuvaa toimintamallia. Yksilökeskeisyyden takia me ollaan opittu ajattelemaan asioita ensisijaisesti yksilön (itsen tai yhden oppilaan) kautta ja tän takia meillä on taipumus tulkita kriittinen keskustelunavaus itseen kohdistuvana kritiikkinä.
Valkoinen hiljaisuus (White silence)
Valkoinen hiljaisuus tarkoittaa sitä, että valkoiset ihmiset
hiljentyvät, kun keskustelu siirtyy käsittelemään valkoisuutta ja rasismia. Tämä rasismin mekanismi syntyy valkoisesta herkkänahkaisuudesta
johtuvasta tunteista, kuten epävarmuudesta ja pelosta. Tunnistan itsessäni
monesti Saadin kuvaaman pelon, joka herää, kun ajattelen hetkeä, jolloin puhun valkoisuudesta tai rasismista ja sanon tiedostamatta jotain, joka kumpuaa omista etuoikeuksista ja niiden ylläpitämisestä ja on sen takia rakenteellista rasismia. Saadin mukaan valkoinen herkkänahkaisuus ei kuitenkaan ole ainut syy valkoiseen hiljaisuuteen. Hiljaisuus
on ikään kuin valkoisten ihmisten välillä vallitseva "status quo" - hiljainen sopimus yhteisestä
ajattelu- ja toimintatavasta. Se on kuin yhteinen lausumaton manifesti, jonka avulla pidämme kiinni valkoisesta etuoikeudesta, johon liittyy vapaus olla puhumatta rasismsita ja vapaus olla purkamatta
rasismia tuottavaa valtarakennetta, josta itse hyötyy. (Saad 2020, 53-55.)
Tunnistan valkoisen hiljaisuuden itsessäni ja työyhteisössäni ja tämä sai pohtimaan sitä, että mitkä rakenteet kasvatusalalla pitävät yllä oikeutta vaieta rasismista? Afroamerikkalaisten tutkimuksen professori Carol Andersonin mukaan rakenteellinen rasismi käyttää usein tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kieltä ulossulkemiseen (Anderson 2016). Suomessa kasvatusalalla valkoista hiljaisuutta ylläpitää kansalliset suunnitelmat, kuten VASU (Opetushallitus 2018) ja opettajan eettiset ohjeet (OAJ 2020), joissa Andersonin kuvaamalla tavalla painotetaan kasvatustyön tasa-arvoisuutta tai syrjinnän ei-ilmenemistä idean tasolla. Ja näin suunnitelmat sulkevat ulkopuolelleen rasismia käsittelevän keskustelun.
Opettaja pitää huolta siitä, että kaikille oppijoille kuuluvat samat yhteiskunnan jäsenen oikeudet ja velvoitteet. Hän huolehtii, että oppijoiden ja heidän huoltajiensa kulttuureja ja maailmankatsomusta kunnioitetaan tasapuolisesti eikä ketään syrjitä niiden perusteella. (OAJ 2020.)
Koska kasvatusalan opetussuunnitelmat ja eettiset ohjeet vaikenevat rasismin ja syrjinnän olemassaolosta, ne päätyvät ohjaamaan työntekijää ylläpitämään valkoisuusnormia ja rakenteellista rasismia työajalla. Näin suunnitelmat rakentavat valkoisen hiljaisuuden avulla valkoisuusnormia. Ja valkoisen hiljaisuuden avulla me pidämme yllä etuoikeutta, joka perustuu rasismista vaikenemiseen. Ja työyhteisössä pidetään yllä etuoikeutta, joka perustuu vapauteen olla kehittämättä antirasismia työajalla.
Minä osana herkkänakhaisten ja hiljaisten kasvattajien valkoista piiriä
Saadin valkoista herkkänahkaisuutta ja hiljaisuutta käsittelevät kappaleet olivat tosi silmiä avaavat. Tuntuu siltä, että oon näihin rasisminmekanismeihin liittyvissä pohdinnoissa vasta alkussa ja tuun palaamaan näihin rasismin ilmenemismuotoihin monesti.
Mun omat kasvatusalan opinnot eivät sisältäneet tietoa rasismista tai syrjinnästä. Olin tän takia aika turhautunut koko opintojen ajan ja pyrin etsimään tietoa koulun ulkopuolisten tahojen järjestämistä koulutuksista. Kävin kaikissa saatavilla olevissa koulutuksissa, jotka käsittelivät jostain näkökulmasta "maahanmuuttajuutta" tai "pakolaisten kohtaamista". Usein näidenkin koulutukisen jälkeen mun olo oli hämmentynyt ja surullinen. Ja lopulta vihainen. Voiko olla, että nämä tunteet syntyivät juuri valkoisesta hiljaisuudesta ja herkkänahkaisuudesta?
Musta tuntuu, että usein koulutuksissa, joissa käsitellään BIPOC-oppilaiden/ heidän perheiden "kohtelua" tai "kohtaamista", niin me valkoiset kasvatusalan ihmiset ikään kuin pyöritään yhdessä rasismin ympärillä, aika pitkän välimatkan päässä. Vähän kuin piirissä, jossa kaikki on käsikädessä ja osa katsoo keskelle ja osa ulos päin.
Musta tuntuu siltä, että useat meistä katsoo puhuessaan piirin keskellä olevaa käistettä, eli rasismia, mutta ei kävele keskelle ja ota sanaa syliin. Ja osa katsoo piiristä ulos päin ja miettii itseään tai piirin ulkopuolella olevaa tasa-arvon ideaa, josta opetussuunnitelmassa puhutaan, mutta jota ei käytännön tasolla ole olemassa. Herkkänahkaisuus saa meidät katsomaan poispäin ja hiljaisuus katsomaan keskustaa päin rasismisanaa vältellen. Hiljaisuus ja herkkänakaisuus ovat läsnä ja ruokkivat toinen toistaan ja pitävät meidän käsiä kiinni seuraavan ihmisen kädessä niin, että kukaan meistä ei kulje kohti teemaa, josta yhdessä puhutaan. Eli valkoisuutta ja rasismia.
Tämä ajatus piiristä taitaa olla se Saadin kuvaama valkoisen hiljaisuuden status quo, jonka purkaminen pitää nyt aloittaa kasvatusalan palavereissa. Tuntuu aika pelottavalta ottaa käsistä irti ja mennä keskelle, ehkä yksin tai jonkun kanssa ja alkaa puhua rasismista ja antirasismista, jonka kehittäminen on kaikkien jatkuva lakisääteinen velvollisuus. Mut kyllä varmasti aika moni tulee perässä, kun sen uskaltaa tehdä.
Lähteet:
Saad, L. 2020. Me and White Supermacy. London: Quercus Edititons
Anderson, C. 2016. “Democracy Now!” Youtube-kanavan haastattelu “Professor Carol Anderson on Police Killings, Trump, the Clintons & "White Rage"”. Viitattu 7.7.2020. https://www.youtube.com/watch?v=Yd14vD0l06E
Opetushallitus. 2018.
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Viitattu 30.11.2018. www.oph.fi/download/179349_varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2016.pdf
OAJ. 2020. Opettajan arvot ja
eettiset periaatteet. Viitattu 12.12.2020. https://www.oaj.fi/arjessa/opetustyon-eettiset-periaatteet/opettajan-arvot-ja-eettiset-periaatteet/#opettaja-ja-yhteiskunta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti